Turku rukoilee

Kristittyjen yhteisten rukousiltojen otsikko muuttuu elokuusta 2010 lähtien. Entiset Tuli on irti -illat tunnetaan tästä lähtien Turku rukoilee -iltoina. Pääsyy nimenmuutokseen on hyvin yksinkertainen: uusi nimike kertoo välittömästi, että kysymyksessä on rukousilta, jonka tavoitteena on saada mahdollisimman monta turkulaista eri seurakunnista rukoilemaan yhdessä kaupunkimme puolesta.
Haluamme edelleen olla riippuvaisia Pyhän Hengen ohjauksesta. Rukoilemme kaupunkimme asukkaiden pelastumisen lisäksi edelleen myös Pyhän Hengen tulen leviämistä kristittyjen keskuuteen. Vaikka uusi otsikkomme onkin Turku –keskeinen, iltoihimme ovat edelleen tervetulleita kaikki halukkaat niin lähikunnista kuin kauempaakin.

Turku rukoilee -tiimin puolesta
Pekka Havupalo