VIP – Tärkeiden ihmisten ilta Mikaelinkirkossa keskiviikkona 20.5. klo 19
Kutsuilta – Tuo ystäväsi mukanasi! Musiikissa Pekka Simojoki, evankelistana Niilo Mäenpää
Tällä kertaa Tuli on irti! –ilta on erilainen. Monet ovat rukoilleet VIP-henkilönsä puolesta, nyt tuo rukous muuttuu liikkeeksi. On aika kutsua hänet lämminhenkiseen iltaan. Pekka Simojoki on tunnettu gospelmuusikko, joka osaa laulaa ja puhua uskosta tämän päivän ihmiselle. Koko illan ajan on mahdollisuus henkilökohtaiseen rukoukseen ja illan päätteeksi alttari avataan rukouspalvelulle.
Toivon tori
Ennen vappua jaettiin Kauppatorilla toivoa. Rukous ja liike toteutui diakonian kautta. Päivällä oli sopan ja ruokakassien jakoa, illalla Tuli on irti! –rukousilta. Päivä oli täynnä iloa ja surua. Iloa siitä, että tapahtumaan virtasi valtavasti ihmisiä, mutta myös surua monia elämäntarinoita kuunnellessa ja katsellessa. Tämä aika tarvitsee toivoa; tämä aika tarvitsee rukousta, rakkautta ja rohkeutta. Seurakunta toi evankeliumin rohkeasti ulos bunkkereistaan torille. Herra siunasi. Mediassa päivän tapahtuma oli Turun-Sanomien ykkösuutinen. Illassa oli liki 500 kuulijaa ja lisäksi satoja kiinnostuneita ohikulkijoita. Kymmenet ihmiset kävivät rukouspisteissä ja HR-rukousklinikalla. Välillä luterilaisen pastorin korvia kuumotti, tässä tori-illassa ei evankeliumi jäänyt epäselväksi. Mieleen jäi juontajaparini Laura Siltalan legendaarinen julkinen kysymys Pelastustie bändin laulajalle: Mitä Jeesus sulle merkkaa? Ja se vastaus.
VIP – tärkeä ihminen
Te olette ystäviäni, kun teette sen minkä käsken teidän tehdä. En sano teitä enää palvelijoiksi, sillä palvelija ei tunne isäntänsä aikeita. Minä sanon teitä ystävikseni, olenhan saattanut teidän tietoonne kaiken, minkä olen Isältäni kuullut. Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät, ja minun tahtoni on, että te lähdette liikkeelle ja tuotatte hedelmää, sitä hedelmää joka pysyy. Kun niin teette, Isä antaa teille kaiken, mitä minun nimessäni häneltä pyydätte. Tämän käskyn minä teille annan: rakastakaa toisianne. (Joh. 15:14-17)
Me olemme Jeesuksen ystäviä ja meillä on ystäviä, sukulaisia. Me olemme Jeesukselle VIP – hyvin tärkeitä henkilöitä. Ystävämme ovat meille VIP-henkilöitä. Raamatunkohdassa Jeesus sanoo, että me olemme hänen valitsemiaan. Valittuja mihin? Tuottamaan hedelmää? Se tarkoittaa viemään tuota kutsua, evankeliumia eteenpäin. VIP-henkilö on ihminen jonka puolesta olen sitoutunut rukoilemaan (päivittäin). Hedelmän tuottaminen alkaa tästä rukouksesta. Rukoukseen liittyy LIIKE. On aika luottaa rukoukseen ja kutsua ihminen Tärkeiden ihmisten iltaan. Sitten valmistaudutaan rukoilemaan lisää ja armollisessa tilanteessa johdattamaan hänet elävään seurakuntayhteyteen. Isä antaa teille kaiken, mitä minun nimessäni häneltä pyydätte. Valtava lupaus, vastausaikataulu on Hänen.
Olen jo kutsunut oman VIP-henkilöni. En tiedä tuleeko hän, se on rukouksen asia. Mutta olen välittänyt kutsun Tärkeiden ihmisten iltaan. Olen ainakin sanonut hänelle: olet tärkeä ihminen. Se on sitä evankeliumin eteenpäinviemistä, rakkaudesta Jeesuksen opetuslapset tuntee.
Kesän rukousaiheet
1. VIP-henkilö. Rukous ja liike. Hänen puolestaan rukoileminen. Kutsuminen VIP-iltaan tai muihin seurakuntien tilaisuuksiin. Rukouksen jatkaminen ja uskon asioista puhuminen.
2. Oma kaupunginosa/kunta ja Turun tori. Tuli on irti! -ilta on avannut sen rukoukselle ja evankeliumille, rukoilemme jatkoa.
3. Syksyn Tuli on irti! –illat. Ensimmäinen on taas näkyvästi Tuomiokirkkotorilla keskiviikkona 26.8. klo 19.
Siunausta kesääsi toivottaa Pasi Jaakkola, Mikaelinseurakunta