Siunattua joulua sinulle Turun seudun rukoilija, Joulukuun rukouskirje
Elämme Herramme Kristuksen suuren syntymäjuhlan aikaa. Siihen liittyy suomalaisten sydämissä kaipuu ja etsintä. Mutta monien luuloista huolimatta tuohon kaipuuseen ei vastaa ”kiva joulutunnelma” tai lapsuuden joulujen nostalgia, vaan yksin Jeesus Kristus ihmisen sydämen täyttäjänä on vastaus. Tänä jouluna rukoilemme todellisten vastaus löytymistä. Rukoilemme jouluherätystä, että mahdollisimman moneen sydämeen syntyisi aidosti Jeesus-lapsi.
TULI ON IRTI! KE 31.12. KLO 19–01 MIKAELINKIRKOSSA
Kristus-päivä oli Jumalan suuri lahja Suomen kansalle. Pyhän Hengen läsnäolo oli käsin kosketeltavaa ja rukousvastauksia on raportoitu suuria määriä. Nyt on aika kiittää Herraa! Tule siis kiitämään Herra, kuten yksi spitaalisista, Kristus-päivän kiitos juhlaan. (www.kristuspaiva.fi)
Ilta alkaa klo 19 Uuden vuoden konsertilla, jossa esiintyy gospellauluja, euroviisuedustaja Nina Åström ja puheen pitää evankelista Ilkka Puhakka. Kutsu rohkeasti ystäviäsi ja tuttujasi tähän ilmaiseen konserttiin, evankeliumin ääreen!
Pienen tauon jälkeen klo 21 alkaa Kristus-päivän kiitosjuhla. Paikalla ovat muun muassa Kristus-päivästä tutut Maija ja Hannu Nyman, Antti ja Helena Hämäläinen, Mats Sundfors ja Hannu Hatanpää. Luvassa voimallista rukousta, puhuttelevia puheenvuoroja ja lippuparaati, jossa Turun seudun rukousviirit. Puolen yön tauon jälkeen käymme vielä iltarukoukseen vuoden 2009 herätyksen puolesta. Illan juontavat Pekka Havupalo ja allekirjoittanut. Tule mukaan!
RUKOUS – RAKKAUS – ROHKEUS
Kristus-päivän jälkeisellä viikolla joukko Turun seudun seurakuntien työntekijöitä vietti vuorokauden rukousretriitissä. Etsimme Jumalan tahtoa ja suuntaa Turun rukousrintamalle. Saimme kolme sanaa: rukous, rakkaus ja rohkeus.
Turun seutu kaipaa muodonmuutosta. Etääntyminen Jumalasta näkyy kodeissa, perheissä ja koko yhteiskunnassa. Muutos lähtee rukouksesta, Jumalan puoleen kääntymisestä. Tuli on irti! -iltojen perustus on aito rukousyhteys, joka ei jää pelkkiin sanoihin. Iltojen tärkein arvo on rakkaudellinen avoimuus. Siksi jokainen kristitty on sinne tervetullut ja jokainen rukousperinne yhtä arvokas. (Ef. 3:17–21) Näkymme rukouksessa on innostaa kaikkia kristittyjä rohkeaan elämäntapaan, elämään Kristusta entistä näkyvämmin todeksi arjessaan. (Room. 12:1–2)
Rukoilkaa rukouspiireissänne näiden kolmen asian puolesta:
Rukousherätys: Kristus-päivä levittänyt rukouskipinöitä kaikkialle Suomeen ja tulien syttymisestä raportoidaan jatkuvasti. Rukoillaan Herran siunausta tälle työlle ja uusien rukoilijoiden heräämistä Turun seudulla.
Rakkaus: Kristittyjen yhteys Turun seudulla on innostanut monia Suomessa ja maailmallakin. Rukoilemme, että tuo yhteys saisi muuttua aidoksi rakkaudeksi kaikkien seurakuntien opetuslasten välillä ja että Herra päästäisi pahalta ja varjelisi lihan aiheuttamista ristiriidoista.
Rohkeus: Rukoilemme kristittyjen rohkeuden puolesta, että Jumala antaisi voimaa elää uskoa rohkeasti todeksi arjessa. Erityisesti rukoilemme huhtikuun Tuli on irti! –illan puolesta, joka on Kauppatorilla – tavallisten turkulaisten keskellä.
Jouluasi siunaten, pastori Pasi Jaakkola, Mikaelinseurakunta
KEVÄÄN 2009 TULI ON IRTI! –ILLAT:
Ke 28.1. klo 19 Tuomiokirkko ”Rukousyhteys”
Ke 25.2. klo 19 Vapaakirkko ”Rakkaudellinen avoimuus”
Ke 25.3. klo 19 Helluntaiseurakunta ”Rohkea elämäntapa”
Ke 29.4. klo 19 Kauppatori ”Turku odottaa ihmistä”
Ke 20.5. klo 19 Mikaelinkirkko VIP-ilta, Pekka Simojoki